sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Save the date!

Kuva täältä

Törmäsin näin häiden suunnittelun alkutaipaleella ilmiöön nimeltä save the date -kortit. Kuinka kätevää, että ennen varsinaisia kutsuja voi lähettää näitä varaa päivä -kortteja, jotta vieraat tietävät varata tulevan juhlapäivän jo hyvissä ajoin kalenteriinsa! 

Ajattelin lähetellä kortteja sitten, kun kihlajaiset on juhlittu, juhlatila ja kirkko sekä muut tärkeimmät palaset varattu ja kohdillaan. Luultavasti siis loppukesästä tai alkusyksystä. Kuinkakohan paljon ennen häitä näitä yleensä on tapana laittaa postiin?

Tässä muutamia kivoja kortti-ideoita, joita netin ihmemaasta löysin. Erityisesti ihastuin tulevan hääparin kuvalla varustettuihin kortteihin. Ne olisivat myös melko helppoja toteuttaa, työläintä niiden suhteen taitaisi olla miehen suostutteleminen tuollaisiin kuviin. Niiden teettäminen olisi myös kukkarolle melko edullista – yksi onnistunut otos ja ei kun valokuvia teettämään. 

Kuva täältä.

Myös ylläoleva kortti oli kaikessa yksinkertaisuudessaan kovasti silmääni miellyttävä, ja valokuvallisten korttien ohella hyvin varteenotettava vaihtoehto.

Kuva täältä.

Tällä hetkellä kivoimmilta ideoilta vaikuttavat joko tuo liitutaulujen hyödyntäminen tai maalaaminen. Tai sitten joku muu vastaava idea, jossa kaiken oleellisen informaation saisi tiivistettyä yhteen kuvaan ja kuvat teetettyä suoraan. 

Kuva täältä.

Oletteko te lähettäneet save the date -kortteja? 

7 kommenttia:

  1. Me laitettiin Std:t ulkomaalaisille vieraillemme, Englantiin & Saksaan. Muut saivat tyytyä pelkkiin kutsuihin ;)

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea muuten noinkin! Meillä ei kutsuvieraslistalla ole varmaankaan ketään Suomen ulkopuolelta, joten meidän osalta std-politiikka taitaa olla "joko kaikille tai ei kenellekään" :). Ellei sitten laita noita vaikka vain kihlajaisiin osallistuneille ja kirjoita taakse kiitokset muistamisesta.

    Ja kiitos blogihistoriani ensimmäisestä kommentista! Ilahdutti! :D

    VastaaPoista
  3. Me lähetimme lähes kaikille vieraillemme Std-kortit ystävänpäivän aikoihin (häät elokuussa). Ihan vain muutama oli saanut/nähnyt aikaisemmin std-kortin ja saimme paljon kiitosta korteistamme :)

    Mielestämme kiva tapa kertoa häistä ja voittaa kyllä tekstiviestit ym. mennen tullen :) Kertoo ehkä myös vähän tulevien häiden teemasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kutsut saivat teillä hyvän vastaanoton. Ja totta, voittaa kyllä minustakin tekstiviestit! Luulisin myös, että kortilla lähetetty viesti tulevasta päivästä jää paremmin mieleenkin kuin tekstari.

      Poista
  4. En tiedä kuinka suosittua std-korttien lähettäminen on Suomessa, mutta tykkään ideasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, ettei vielä kovin suosittua. Itse en tosiaan ollut kuullut edes tällaisesta, mutta minäkin tykästyin ideaan tosi paljon! :)

      Poista