tiistai 11. syyskuuta 2012

Kutsusuunnitelmia











Pohdimme äitini kanssa viime viikonloppuja hieman hääkutsuja. Tämänhetkisenä visiona on mitä luultavimmin suunnitella kutsut itse ja painattaa sekä ne, että mahdollisesti myös ohjelmat ja menut painotalossa. Itse asiassa olen kyllä oikein askartelu-intoinen ihminen ja sinänsä kutsujen näpertely voisi olla oikeinkin hauskaa puuhaa. Jotenkin tässä vaiheessa tuntuu kuitenkin siltä, että painatettujen kutsujen viimeistelty ulkomuoto houkuttaa omia liimailuprojekteja enemmän. En ole myöskään saanut mitään mahtavaa visiota, jonka voisi askarrellen toteuttaa.

Äitini on lupasi ottaa kutsuprojektin hoitaakseen, kun kyselin häneltä josko hän haluaisi suunnitella meille hääkutsun. Äiti on siis taiteellisesti tytärtään huomattavasti lahjakkaampi ja ajattelin, että häneltä voisi luonnistua meidän tyylisen kutsun toteuttaminen. Alustavasti haluaisin kutsuihin jotain tämän tyylistä, eli jotain luontoteemaa ja kauniin fontin, ehkä myös jonkun oman "logon", jota voisi hyödyntää myös ohjelmalehtisissä. Onko kellään muuten vinkkejä hyvästä painotalosta?

Saa nähdä, mihin suunaan suunnitelmat etenevät tämän kutsu-asian kanssa. Kuitenkin löydän itseni kevään lopussa liimapurkki kourassa hiki hatussa askartelemassa ;)

Kuvat 1