perjantai 4. toukokuuta 2012

Pöytien nimeäminen

Pöytien koristelua on tietysti hyvä suunnitella jo ennen hääpaikan selviämistä, heh. Jos totta puhutaan, niin  tällainen yksityiskohtien suunnittelu on kyllä mielestäni paljon hauskempaa kuin suurten linjojen miettiminen. Etenkin, kun näissä koristelujutuissa ja muissa pikkuideoissa toteuttaminen on kiinni lähinnä omasta luovuudesta. Suurissa päätöksissä liikutellaan isompia rahoja ja tehdään päätöksiä, joilla on iso vaikutus siihen, millaiseksi juhlat rakentuvat. Nämä pikkujärjestelyt ovat paljon huolettomampia!

Mutta sitten varsinaiseen asiaan: mietiskelin nimittäin jo vähän pöytien koristelua, tai tarkemmin ottaen niiden nimeämistä. Tarvitseeko pöytiä nimetä tai numeroida ollenkaan ja jos, niin miten? Pelkkä numerointi voisi olla ihan hyvä idea, mutta onko se vähän tylsä? Aika nopeasti mieleeni tuli idea pöytien nimeämisestä meille tärkeiden paikkojen mukaan. Esimerkiksi kaikki alkuaikojen tapaamisemme sijoittuivat aikalailla Tampereen keskustaan, joten niistä paikoista saisi ainakin helposti nimettyä pöydät. Nimikyltteihin voisi vielä muutamalla lauseella kertoa kyseisistä treffeistä – siinähän olisi mukavasti jutunjuurta, mikäli tunnelma pöydässä on syystä tai toisesta jähmeä.

Kuva täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti