torstai 28. kesäkuuta 2012

Eat, drink and be merry


Herkkubuffetista juomiin... Näihin hanallisiin boolimaljoihin törmäilin aina säännöllisesti niin Pinterestissä kuin hääsivustoilla pyöriessäni. Sain heti päähäni, että tällaiset tahdon meillekin!


Juomapuolta on suuniteltu alustavasti sen verran, että Tallinaan tehdään juomanhakureissu ja ostoslistalla ovat ainakin ruokaviinit, kuohuvat, hiukan väkeviä ja olutta. Ajateltiin siis, että viinien lisäksi juomapöydässä olisi muutamaa erilaista boolia hanallisissa astioissa ja sen lisäksi valikoima limupulloja ja olutta. 


Sinkkivati menee luultavasti myös ostoslistalle, sillä siihen saisi kätevästi juomia viilenemään. 


Tykkään kovasti myös noista booliastioihin kiinnitetyistä nimikylteistä. Sellaisetkin voisi booliastioihin näpertää.


Ja viimeisempänä juomapöydän ostoslistalle menevät raidalliset pillit. Vaan mikäköhän olisi kaikkein kivoin väri tai väriyhdistelmä? Vaaleanpunainen, tummanpunainen vaiko sittenkin vaaleansininen? 


Juomapöydän ostoslista:

2 x hanallinen booliastia
Sinkkivati
Raidalliset pillit

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Arvonta


Osallistumaan pääset täällä!


Hello, Gorgeous!

Löysin sattumalta jotain todella ihanaa – nimittäin Justin Alexanderin hääpuvut! Näissä on juuri sitä jotain, mikä omaa silmääni miellyttää. Näin yhtään pukua sovittamatta ajattelisin, että jotain tämän tyylistä lähden sitten metsästämään, kun sen aika koittaa. Voi tosin olla, että sovituskopissa mieli vielä muuttuu.


  Pitsiä, pitsiä, pitsiä. Se on vaan niin kaunista ja herkkää. Tykkään kovasti siitä, miten tuossa ensimmäisessä puvussa pitsinen yläosa sulautuu alaosaan. Ja erityisesti tykkään myös tuosta miehustasta (?), jossa pitsi peittää puvun niin, että yläosassa on vain pitsiä. En osaa selittää paremmin, toivottavasti tajusitte!


Toisaalta tällainen yksinkertainenkin vetoaa. 



Tämä alin on myös aivan superihana! Nämä kaikki mallit ovat pääosin kevään 2012 -mallistoa. Oli muuten heti pakko selvittää, että saako näitä Suomesta. Ainakin Juhla-asu (Helsinki) ja Pop-Wedding (Järvenpää) näyttäisivät myyvän Justin Alexanderia. Jos tiedätte näiden lisäksi muita, niin saa vinkata! 


lauantai 23. kesäkuuta 2012

Rakkaus on makeaa myös meillä


Kyllä vain, se tulee meillekin. Herkkubuffet nimittäin. Todennäköisesti ajattelin koota sen karkeista, mutta jotain pientä muuta makeaa tai suolaista, kuten pähkinöitä tai popcorneja, tai sipsejä (miehen ehdoton suosikki), saattaa mukaan myös eksyä.

Hankintalistalle siis ovat menneet ainakin muutamat lasikulhot Ikeasta (muutama meillä taitaa olla ihan omasta takaa), kauhat ja karkkipussit (luultavasti joko tuollaiset pitsiset itse askarrellut tai jotkut söpöt paperipussit). Janinan blogista löytyy muuten suloiset etiketit karkkibuffetin astioihin.

Todennäköisesti herkkubuffet tulee ihan omaksi pöydäkseen ruokailusaliin, mutta täytyy sitten vielä katsoa kun muut makeat tarjottavat on mietitty ja kahvipöydän ilme suunniteltu. 



torstai 21. kesäkuuta 2012

Visioita pöydistä


Tässäpä muutamia inspiraatiokuvia hääpöydistä, jotka miellyttävät silmääni. Häiden koristelujen suunnittelussa pöytäkoristeet ja kattaus ovat varmaankin se itselleni tärkein juttu. Meillä kun on suuri sali ja kaikki pöydät samassa tilassa, niin niiden visuaalinen ilme määrittää aika lailla sitä miltä koko sali näyttää. Meillähän ei vielä ole mitään selkeää teemaa tai teemaväriä häiden suhteen. Jos jollain pitäisi kiteyttää sitä, mitä päässäni olen visioinut, niin vintage, pitsi, heleät, raikkaat ja keveät sävyt, juhlavaa huolettomalla ripauksella olisi varmaan paras ilmaisu mihin tällä hetkellä pystyn. En usko, että meille tulee mitään tiettyä teemaväriä, mutta yleisilmeessä varmaan näkyy eniten heleä vaaleanvihreä, valkoinen ja ripaus vaaleanpunaista.

Näistä kuvista ehkä lähimpänä sitä mitä haen ovat ylimmät ja alimmat. Nuo keskimmäiset ovat ehkä hiukan liian prameita meille, mutta niissäkin on kivoja elementtejä kyllä.


 Jos ei kuvista jo käynyt ilmi, niin haluan siis ehdottomasti kukkia pöytiin, eli kukat itsessään saavat olla se pääjuttu pöydissä. Niiden lomaan voisi sitten miettiä esim. isompia kynttelikköjä, kynttilänjalkoja (ei varmaan tarvitsisi edes ostaa, kun lähipiiristä löytyy) tai lasipurkkeja kynttilöillä. Eihän silloin kesäkuun alussa lisävalon tarvetta kyllä ole, että olisivat lähinnä vain ulkonäöllinen juttu.


Kukissa pohdituttaa se, että millaisissa asetelmissa niitä laitetaan. Tulisiko pöytiin yksi isompi asetelma vai muutamia pienempiä? Entä korkeus? En haluaisi aivan matalaa, mutta vieraiden pitää nähdä toisensa pöytien yli. Entä kustannukset? Millaisista asetelmista on järkevää haaveilla meidän budjetillamme?

Kaikki kuvat Pinterestistä. 

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Paljastuksia hääkuvauksesta






























Aikainen lintu madon nappaa, ja aikainen morsian haluamansa hääkuvaajan. Meille Minulle oli jo alunperin selvää, että haluan onnistuneet hääkuvat. Lähipiirissämme ei ole ketään ammattikuvaajaa (tai edes intomielistä harrastelijaa), joten kuvauksen nakittamista kellekään vieraalle ei edes mietitty. En halua joutua stressaamaan, että onnistuuko kuvista yksikään haastavissa olosuhteissa (kuten kirkko tai juhlapaikka, joiden valaistus ei välttämättä ole se kaikkein helpoin valokuvaamiselle) tai tajuaako kuvaaja tallentamaan jokaisen tärkeän hetken. Sen sijaan halusin kuvaajan, jolla on laadukkaat työvälinteet, silmää kuvaukselle ja joka hoitaa kuvauksen ammattimaisin ottein niin, että itse voin luottaa kuvauksen hoituvan kyllä ja keskittyä nauttimaan päivästä. Koska en viihdy mitenkään erityisen hyvin kameran edessä tai ole mikään luonnonlahjakkuus poseeraamisessa, ajattelin myös, että ammattilaisen taidoin voi näilläkin eväin ihan onnistuneita otoksia syntyä ;). Näillä ajatuksin lähdin etsiskelemään dokumentaarista hääkuvausta tekeviä valokuvaajia. 


Kauaa ei tarvinnutkaan etsiä, sillä törmäsin aika pian kuviin, jotka ihastuttivat siinä määrin, että päätin laittaa kuvaajalle sähköpostitse tarjouspyyntöä. Ja niinhän siinä kävi, että lopulta hääkuvaus lyötiin lukkoon. Meille on siis tulossa koko päivän kestävä dokumentaarinen hääkuvaus. Niin, ja kuvaajamme on siis Juha Sompinmäki, jonka erikoisalaa dokumentaarinen hääkuvaus on. Kannattaa käydä kurkkimassa Sompinmäen kädenjälkeä hänen sivuiltaan, tämän postauksen kuvat eivät siis ole hänen ottamiaan. Ensimmäinen palaveri on sovittu loppukesälle, innolla odotan! :)

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Häävalssipohdintaa







Mietiskeltiin eilen miehen kanssa häiden tanssillista osuutta. Häävalssia siis. Olemme molemmat sillä linjoilla, että valssi olisi ehkä tällä hetkellä se ykkösvalinta meille, joskaan häätanssikaan ei ole vielä poissuljettu. Valssi olisi siitä hyvä, että se on niin perinteinen ja siihen on jo "valmis" koreografia. Häätanssi olisi (ainakin) meillä sitten enemmän sellaista nojailua. Toisaalta taas häätanssiin löytyisi helpommin meitä miellyttäviä ja meille tärkeitä biisejä, ja itse olisin myös valmis johonkin huumoripitoisempaankin näytökseen. Olen kerran ollut juontamassa yhdet juhlat, jotka alkoivat (meidän) juontajien huumoripitoisella ja koreografialtaan melko alkeellisella tanssiesityksellämme ja voi vitsit, että se oli kivaa! Toisaalta tällaisessa näytöksessä voisi käydä niin, että se tunnelmallisempi häätanssiosuus kärsii siitä, että miettii mielessään kohta pärähtävää vauhdikkaampaa koreografiaa.

No, joka tapauksessa siis olemme kuunnelleet läpi niitä perinteisempiä häävalsseja. Tähän mennessä yksi on noussut ehdottomasti omaksi suosikikseni, nimittäin Nina Tapion ja Mikko Leppilammen Jotain jää. Kolme kuuntelukertaa meni ennen kuin pystyin kuuntelemaan sen kyynelehtimättä vuolaasti :)




Mies ei ole tähän ainakaan vielä niin kovin tykästynyt, koska Mikko Leppilammen tulkinta ei kuulemma nappaa. Noh, jos meille tulee bändi niin sekään seikka ei olisi ongelma ;) Tämän ohella ilmoille on heitetty mahdollisina vaihtoehtoina myös Akselia ja Elinaa ja N.W. Gaden Brudevalsenia (Morsiusvalssi).

Olemme myös miettineet, että häävalssia (tai -tanssia) varten voisimme kaivata hiukan treeniä. Joko ihan jollain kurssilla tai sitten yksityistunneilla. Tampereella tanssiopetusta tarjoaisivat ainakin Tanssikoulu Tanssis (valssikursseja, häävalssikurssi ja yksityisopetus), Studio Move (yksityistunnit, häävalssin/häätanssin suunnittelu) ja Tampereen Tanssikoulu (yksityistunnit).

Kuva täältä.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Pientä alkukankeutta ilmassa



Voihan hääsuunnittelun alkukankeus sentään! Hääsuunnittelun lähtölaukaushan oli melko helppo. Varattiin päivä, juhlapaikka, kirkko, pitopalvelu ja valokuvaaja ja kysyttiin kaasot ja bestman. Tässä vaiheessa kaikki olennaisin on siis hoidettu, ja vielä ihan hyvissä ajoin. Mitään varsinaista kiirettä ei hääsuunnittelun kanssa ole, kun häihinkin on vielä vuoden verran aikaa. Nyt en oikein tiedäkään enää, että mitä tässä vaiheessa pitäisi tehdä? Fuksianpunaisten häähaaveiden Hanna kirjoittelikin vähän samansuuntaisista ajatuksista. 

Jotenkin tuntuu liian aikaiselta suunnitella mitään kovin konkreettista, puhumattakaan minkään häärekvisiitan hankkimisesta. Ja sitten toisaalta taas juuri tässä vaiheessahan olisi kätevää (ja hauskaa!) alkaa tehdä jo ensimmäisiä hankintoja, niin asiat tulisivat hoidetuksi pikkuhiljaa ja kustannuksetkin jakautuisivat tasaisesti. Saatan olla kuitenkin tällaisissa projekteissa hiukan tuuliviiri, joten ehkä olisi parempi jättää enemmän hankintoja ensi keväälle, etteivät suunnitelmat ehdi mennä moneen kertaan uusiksi? 

No, joka tapauksessa koostin netin listojen pohjalta pientä muistilistaa hoidettavista jutuista. Konkretisoitui ainakin hiukan, että mitä kaikkea sitä pitäisikään hoitaa ennen kesäkuun 2013 alkua. 


12-5kk ennen hääpäivää 

Suunnittele hääbudjetti
Valitse kaasot ja bestman ja seremoniamestari
♥ Jaetaan tehtävät
♥ Laadi vieraslista
Kirkon varaus
Juhlapaikan varaus
Pitopalvelun varaus
          -suunnittelupalaveri tammikuussa
Valokuvaajan varaus
          -suuninttelupalaveri elokuussa
♥ Bändin / solistin / DJ'n varaus
♥ Morsiuspuku + asusteet
♥ Häämatkan varaus
♥ Hääyön viettopaikan varaus
♥ Kuljetusten varaus
♥ Kutsujen suunnittelu
♥ Ohjelma ym. lehtisten visuaalisen ilmeen suunnittelu 
♥ Vihkipapin miettiminen (jos tulee tuttu pappi)
♥ Alustava häiden aikataulun suunnittelu
♥ Alustava hääohjelman suunnittelu
♥ Juhlapaikan koristelun ideointi


4-1 kk ennen hääpäivää

♥ Esteettömyystodistus
♥ Sulhasen puku
♥ Bestmanin + isien puvut
♥ Kaasojen puvut
♥ Kutsukorttien teko / painatus
♥ Hääjuhlan ohjelman viimeistely
♥ Ohjelmalehtisten, menun ja kirkkohjelman teko / painatus
♥ Kutsukorttien lähettäminen
♥ Sormukset
♥ Kampaajan varaus
♥ Kosmetologin varaus
♥ Floristin varaus
♥ Papin ja kanttorin tapaaminen 
♥ Lahjalistojen teko
♥ Musiikin valinta 
♥ Juhlapaikan koristeluiden suunnittelu


Kuukautta ennen hääpäivää

♥ Viimeistellään kukkatilaukset
♥ Koekampaus
♥ Koemeikkaus
♥ Lopullinen vieraslista
♥ Istumajärjestys
♥ Loput somistustarvikkeet
♥ Hääpukujen loppusovitus
♥ Huomenlahjojen hankkiminen
♥ Hääjuhlan ohjelman viimeistely


Häiden alusviikko

♥ Kenraaliharjoitus kirkossa
♥ Morsiuspuvun sovitus
♥ Sulhasen parturi
♥ Kynnet ja ripset ym. kuntoon
♥ Juhlapaikan koristelu




sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Fiskarsissa



Terveiset Fiskarsista! Teimme miehen ja vanhempieni kanssa sinne visiitin lauantaina ja oli kyllä aivan mielettömän kiva pikkureissu! Emmimme etukäteen vähän lähtemisen kanssa, sillä lauantaiksi oli luvattu aika sateista säätä, mutta päätimme uhmata mahdollista sadetta ja lähteä huonoista ennusteista huolimatta. Pieni tihku ei meitä haitannut ja nautimme kyllä Fiskarsin upeasta miljööstä täysin rinnoin (etenkin me naispuoliset retkeilijät :) ).


Päivän kohokohtia oli ehdottomasti vierailu PetriS Chocolate Roomilla, jossa maistelimme aivan ihania kakkuja. Tuo etualalla näkyvä kolmen suklaan moussekakku oli niin hyvää, että aloimme miehen kanssa jo innolla suunnittelemaan jotain vastaavanlaista hääkakuksi. Herkkusuina valitsimme vielä mukaan rasiallisen erilaisia suklaakonvehteja kotona maisteltavaksi. PetriS Chocolate Roomilla on muuten liike myös Helsingissä (Museokatu 11), että sinne vaan kaikki herkkusuut suklaita maistelemaan!


Herkuttelun lisäksi kiertelimme Fiskarsin pikkuliikkeissä, pääsimme seuraamaan taontaa ja lasinpuhallusta ja kävelimme ympäri ruukin aluetta katselemassa ja kuvailemassa. Satuimmepa huomaamaan matkalla Fiskarsiin myös muutamat hääkyltit ja netistä googlaillessa sitten sainkin selville, että Fiskarsissa voi viettää myös häitä – alueelta löytyy nimittäin ainakin vanha seuraintalo Lukaali. Ainakin aika upeita hääkuvia tuossa ympäristössä saisi ;)


torstai 7. kesäkuuta 2012

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Hääkutsuja kuolaillen




Voi ihanuus, millaisia kutsuja löysin Etsystä! Nämä ensimmäiset kutsut ovat Coloradossa sijaitsevan, Loft Life Press -nimisen design studion käsialaa:





Nämä jälkimmäiset kutsut taas ovat Three Eggs Designin, Etsystä myöskin. Melkein mikä tahansa näistä  valmiskutsuista olisi kyllä tälle morsiolle kelvannut saman tien hääkutsumalliksi! 




Varmaan tulee kyllä vaikeuksia tehdä se lopullinen päätös häiden graafisen ilmeen suhteen. Tykkään niin monenlaisesta!  Toisaalta viehättää suht' yksinkertainen, ja toisaalta sitten taas tällainen romanttisempi linja. 

Onko teillä muuten hyviä vinkkejä siitä, mistä kannattaa lähteä metsästämään painatettuja kutsuja?

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Hääsuunnitelmat edistyvät



























Pientä tilannepäivitystä gradun pakertamisen lomasta: 

Kuten tuossa kirjoittelin, kävin varaamassa meille kirkon viime perjantaina. Oli muuten aika ihana fiilis, kun astuin toimistosta kadulle. Kirkon varaaminen jotenkin konkretisoi vielä hääsuunnitelmat ja häät tuntuivat heti olevan askeleen lähempänä!

Kirkon varaamisen lisäksi paljon muutakin on ehtinyt hääsuunnitelmissa liikahtaa eteenpäin. Pari viime viikkoa onkin ollut aikamoista sähköpostien naputtelua ja menujen ruodintaa. Nyt voi jo vähän huokaista helpotuksesta, sillä suunnitelmat ovat konkretisoituneet jo aika mukavasti. Tähän mennessä meillä on siis

  • Kirkko
  • Juhlapaikka
  • Valokuvaaja
  • Pitopalvelu (varaus ja alustava menusuunnitelma tehty)
  • Kaasot ja bestman kysytty
Kolmesta viimeisestä kohdasta lisää juttua myöhemmin! Nyt takaisin gradun pariin!

Kuva täältä

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Se on varattu!

Jee, nyt se on varattu! Meidät vihitään Aleksanterin kirkossa, joka oli myös meidän ensisijainen toiveemme. Saimme myös haluamamme vihkiajan, eli klo 13. Tässähän alkaa pikkuhiljaa palaset loksahdella kohdilleen! :)

Kuvat 1, 2