perjantai 15. kesäkuuta 2012

Häävalssipohdintaa







Mietiskeltiin eilen miehen kanssa häiden tanssillista osuutta. Häävalssia siis. Olemme molemmat sillä linjoilla, että valssi olisi ehkä tällä hetkellä se ykkösvalinta meille, joskaan häätanssikaan ei ole vielä poissuljettu. Valssi olisi siitä hyvä, että se on niin perinteinen ja siihen on jo "valmis" koreografia. Häätanssi olisi (ainakin) meillä sitten enemmän sellaista nojailua. Toisaalta taas häätanssiin löytyisi helpommin meitä miellyttäviä ja meille tärkeitä biisejä, ja itse olisin myös valmis johonkin huumoripitoisempaankin näytökseen. Olen kerran ollut juontamassa yhdet juhlat, jotka alkoivat (meidän) juontajien huumoripitoisella ja koreografialtaan melko alkeellisella tanssiesityksellämme ja voi vitsit, että se oli kivaa! Toisaalta tällaisessa näytöksessä voisi käydä niin, että se tunnelmallisempi häätanssiosuus kärsii siitä, että miettii mielessään kohta pärähtävää vauhdikkaampaa koreografiaa.

No, joka tapauksessa siis olemme kuunnelleet läpi niitä perinteisempiä häävalsseja. Tähän mennessä yksi on noussut ehdottomasti omaksi suosikikseni, nimittäin Nina Tapion ja Mikko Leppilammen Jotain jää. Kolme kuuntelukertaa meni ennen kuin pystyin kuuntelemaan sen kyynelehtimättä vuolaasti :)




Mies ei ole tähän ainakaan vielä niin kovin tykästynyt, koska Mikko Leppilammen tulkinta ei kuulemma nappaa. Noh, jos meille tulee bändi niin sekään seikka ei olisi ongelma ;) Tämän ohella ilmoille on heitetty mahdollisina vaihtoehtoina myös Akselia ja Elinaa ja N.W. Gaden Brudevalsenia (Morsiusvalssi).

Olemme myös miettineet, että häävalssia (tai -tanssia) varten voisimme kaivata hiukan treeniä. Joko ihan jollain kurssilla tai sitten yksityistunneilla. Tampereella tanssiopetusta tarjoaisivat ainakin Tanssikoulu Tanssis (valssikursseja, häävalssikurssi ja yksityisopetus), Studio Move (yksityistunnit, häävalssin/häätanssin suunnittelu) ja Tampereen Tanssikoulu (yksityistunnit).

Kuva täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti