sunnuntai 26. elokuuta 2012

Tilannekatsaus

Näin aluksi on hiukan pahoiteltava sitä, että olen ollut ihan kamalan saamaton hääbloggaaja! Hiljaiselon aikana sain graduni sentään valmiiksi ja harjoitteluakin on takana jo lähes kuukausi. On siis pitänyt aika kiirettä, eikä häitä ole juuri tullut mietittyä.


Viime päivinä suunnitelmat ovat kuitenkin saaneet hiukan uutta puhtia:

  • Tapasimme hääkuvaajamme Juhan tällä viikolla ja vakuutuimme kyllä siltä istumalta miehen kanssa siitä, että kuvaaja-valinta osui oikeaan! Palaverista jäi tosi hyvä fiilis ja saimme paljon hyviä vinkkejä ja uutta ajateltavaa. Taka-alalla olleet hääsuunnitelmat heräsivät taas aktiivisempaan mietintään, kun innostuin niin keskusteluistamme. 
  • Vieraslistaa on rukattu jälleen kerran. Vieläkään lopullisia päätöksiä ei ole tehty, vaan vieraslista keikkuu 123-142 kutsutun välillä
  • Meille saattaa sittenkin tulla hääbändi. Alunperinhän olimme sillä kannalla, että ulkopuolisia soittajia emme palkkaisi. Nyt kuitenkin kuulimme tutun kautta eräästä varteenotettavasta hääbändistä, joten asia laitettiin uudelleen harkintaan. 
  • Meillä on vihkipappi! Minun on jo hyvän aikaa pitänyt soittaa tuttupiiriimme kuuluvalle papille, josko hän tulisi meidät kesäkuussa vihkimään. Viime perjantaina sain vihdoin aikaiseksi tarttua puhelimeen, ja myöntävä vastaushan sieltä tuli. 
  • Häiden teema on ollut viime päivinä kovasti pohdinnan alla. Joitain visioita on, muttei vielä mitään konkreettista. 

4 kommenttia:

  1. Heippa! Täällä suht uusi hääbloggaava ensi kesän morsian. Blogisi vaikuttaa kivalta ja jään sitä mielenkiinnolla seuraamaan! :) Saanko linkittää blogisi? Tervetuloa myös vastavierailulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki saat linkittää! Ja pitääpä käydä kurkkimassa blogiasi, kiva kun alkaa ensi kesän morsianten blogeja tulla enemmänkin tänne blogimaailmaan! :)

      Poista
  2. Mielenkiinnolla olen seurannut sinun juttujasi ja laitoin blogiini tunnustusta sinulle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kiva kuulla, että seurailijoita vielä on, vaikka olenkin ollut tällä blogisaralla hiukan saamaton viime aikoina :)

      Poista